Peli: Ilkeilyä ja itkemistä

Pelin tiedot

Peli

<WynneDriscoll> Wynne oli jälleen jäämässä jälkeen pelitovereistaan. Hänellä oli paha tapa jäädä hetkeksi ihmettelemään hiljaista Tylypahkaa korkealta luudan selästä. Viimeisten lähtiessä Wynne jäikin jälleen yksin pukemaan. Hän ajatteli lähteä tämän jälkeen lenkille, joten hän oli pukeutunut jälleen verryttelyhousuihinsa ja karkeana kahisevaan talvitakkiinsa. Uskoi harjoitusten loppuneen ajoissa, joten ei pitänyt suuremmin kiirettä sitoesssaan lenkkitossujaan.

<MayAshen> May oli lähtenyt kuin vahingossa aivan liian aikaisin paikalle väittäen itselleen, että oli parempi saapua aikaisessa kuin istua ikävystyneenä oleskeluhuoneessa. Sysäsi mielestään kysymyksen siitä, miksi hän nyt sattui olemaan niin tavattoman tylsistynyt juuri korpinkynnen huispausharjoitusten aikana. Juuri kun oli hakenut luutansa ja muut varusteensa, oli kapteeni tullut ilmoittamaan, että harjoitukset oli peruttu. Ensin murtuneena oli aikonut mennä mököttämään sänkyynsä, mutta ajatus oli pälkähtänyt kuitenkin päähän: saattoihan hän harjoitella itsekseenkin... Oli melkeinpä juosten tullut paikalle ja nyt ryntäsi sisälle pukuhuoneeseen. "Ai. Sinä", totesi pitäen äänensä välinpitämättömänä - vaikka jokin pieni ääni hihkuikin päässä tyytyväisenä - nähdessään tytön.

<WynneDriscoll> Näytti hieman säikähtävän yhtäkkistä pukuhuoneen oven avautumista ja Mayn näkemistä. Ei tiennyt, että vain May oli saapumassa paikoille. Toisen tervehdys ei ehkä ollut ystävällisin, mutta tyttö vastasi kuitenkin. "Hei." Ääni oli mitäänsanomaton; ei välinpitämätön mutta ei erityisen iloinen ja lämminkään, päällisin puolin kuitenkin kohtelias. Ei halunnut ottaa sitä riskiä, että poika oli muuttanut mieltään hänen suhteensa.

<MayAshen> "Taas jäljessä muista." Poika vaikutti hieman huvittuneelta, mutta aikaisempaan käytökseen verrattuna oli melkeinpä ystävällinen, vaikkei sitä missään nimessä sanan oikeassa merkityksessä ollutkaan. Nyt kun tyttö oli siinä, tunsi May suurta halua vain juosta karkuun. Tämä oli ollut todella, todella huono ajatus... Eikä hän edes ollut ajatellut sitä niin, hän oli vain tulossa harjoittelemaan! Huvittuneisuus katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin; nyt poika melkeinpä mulkaisi tyttöä vain vakuuttaakseen itsensä siitä, että tyttö ei todellakaan ollut syy hänen harjoitteluinnokkuuteensa ja laahusti vastapäiselle penkille lösähtämään.

<WynneDriscoll> Ei vastannut toiselle mitään, näytti keskittyvän vain kenkiensä sitomiseen. Olisi voinut sanoa jotakin puoli-ilkeää takaisinkin, mutta ajatteli toisen vain jälleen suuttuvan hänelle. Katsahti vain nopeasti ja hymyili hieman, kääntyen takaisin kenkiensä sitomiseen. Siksi ei huomannutkaan toisen ilmeen muutosta. "Onko kello jo paljonkin, alkavatko harjoituksenne piankin? Luulin että meidän harjoituksemme loppuivat aikaisin..." Laski jalkansa penkiltä, jolla oli sitä pitänyt sitoessaan kenkäänsä. Kääntyi sitten vasta kunnolla katsomaan poikaan.

<MayAshen> Sysäsi kassinsa vierelleen ja nojautui seinää vasten. "Eivät, olen vaan ajoissa." Mulkaisi kassiaan. "Ajattelin kerrankin olla ensimmäisenä paikalla." Poika ei kuitenkaan voinut olla lisäämättä, ihan vain siksi, että tytölle olisi selvää, ettei aikaisin tulemisessa ollut mitään muuta takana. Vilkaisi tyttöä pikaisesti kuin varmistuakseen, mutta kääntyi mahdollisimman pian saappaidensa puoleen ja alkoi availla niiden nyörejä. Toivoi tytön häipyvän tiehensä, vaikka samalla toivoi, että tyttö jäisi. Mayn teki mieli hakata päätään seinään.

<WynneDriscoll> Toinen käyttäytyi niin kovin luotaantyöntävästi. Wynne nyökkäsi pojan sanoille ja kääntyi pakkaamaan kassiaan. "Hyvä on." Ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Parempi kai olisi vain pakata laukkunsa ja lähteä pois, poika kun ei selvästikään kaivannut hänen seuraansa. Tuntui kuitenkin typerältä olla aivan hiljaa, mutta ei keksinyt oikein mitään sanottavaakaan. Toiselle oli niin vaikea sanoa yhtään mitään.

<MayAshen> Ei kokenut käyttäytyvänsä luotaantyöntävästi, lähinnä sopivan viileästi, kuten muiden tupien oppilaita tulikin kohdella. Vilkaisi tyttöä tämän sanojen kohdalla ja kääntyi sitten irrottamaan toista jäljellä olevaa saapasta. Olisi halunnut sanoa jotain ilkeää, joka olisi ajanut tytön tiehensä, ja samalla ei halunnut. Jatkossa varmistaisi tulevansa viimeisenä paikalle. Tai ainakin odottaisi kunnes tyttö olisi lähtenyt. Tyrkkäsi kenkänsä penkin alle ja nojautui sitten takaisin seinää vasten, yritti vaikuttaa tylsistyneeltä, vaikka mieli tekikin juosta ympäri huonetta tai vähintäänkin kiemurrella.

<WynneDriscoll> Saatuaan laukkunsa pakattua nosti sen olkapäälleen ja kääntyi katsomaan poikaan. "No, toivottavasti teillä on hyvät harjoitukset." Oli tavallaan hieman pettynyt, sillä ehkä oli kuitenkin odottanut enemmän pojan suhtautumiselta. Mutta, eihän hän voinut liikoja vaatia. "Maisemat ainakin ovat todella hienot", lisäsi vielä hymyillen. Wynne tunsi itsensä niin typeräksi yrittäessään pakolla jutella jotakin.

<MayAshen> Yllätti itsensä vastaamasta tytön hymyyn hymyllä ja pyyhki sen mahdollisimman pian kasvoiltaan. "Siellä alkaa varmaan sataa, kun sanot noin." Taivas oli tosin näyttänyt selvältä ja poikakin tajusi tämän, joten lisäsi: "Tarkoitan siis, että en minä ainakaan toivottaisi vastustajalle mukavia harjoituksia ilman taka-ajatusta. Onneksi en ole koulun luutien varassa, niin niiden kiroaminenkaan ei hyödyttäisi mitään." Ääni oli alussa melkeinpä mutinaa, mutta muuttui loppua kohden selkeämmäksi. Ei hänellä ollut tässä mitään syytä tuntea oloaan epämukavaksi ja epävarmaksi, tyttö oli se, jonka tuli tuntea kyseisiä tunteita!

<WynneDriscoll> Huomioi toisen hymyn ja alitajuisesti painoi sen muistiinsa. Tyttö kuitenkin näytti pettyneeltä, kun poika oletti hänestä jotakin noin ala-arvoista. "Ikävää että ajattelet niin. Minusta on lähinnä hauskaa saada vastusta. Ja jotta saisimme vastusta, täytyy teidän harjoitella." Lauseeseen sisältyi pieni piikki takaisin, mutta sanoi sen silti urhoollisesti hymyillen. Eikä näyttänyt tuntevan itseään epämukavaksi ja epävarmaksi, mutta uskoi että saattaisi pian muuttua sellaiseksi, jos toisen tupatoverit tulisivat paikalle.

<MayAshen> Katseli tyttöä tulkitsematon ilme kasvoillaan, mutta käänsi sen sitten taas pois. "On kai se niinkin", May mutisi itsekseen ja tuijotti sukkiaan. "Mutta ei se onneksi kuitenkaan ole siis täysin pyyteetöntä. Olisin jo huolestunut siitä, mädättävätkö muiden tupien ilmapiirit ajattelun kokonaan." Viimeisiä sanoja ei sanonut niin ilkeällä äänensävyllä kuin olisi voinut ja ne saattoi melkeinpä tulkita vitsiksi, vaikka poika nyt ei vaikuttanutkaan kovin vitsikkäälle tuulella olevan.

<WynneDriscoll> Hymähti hieman toisen viittauksella toisiin tupiin. Jos olisi kokenut tarvetta, olisi sanonut jotakin siitä, ettei luihuiselle tuntunut kertyvän ajattelevia henkilöitä laisinkaan, mutta hymyili vain. "Liian pehmeä ilmapiiri pehmentää arvotkin?" Virnisti hieman itsekseen. Kyllä toisella oli huumorintajua, jos ei ottanut hänen sanojaan loukkauksena.

<MayAshen> "Sanoisin ennemminkin, että se opettaa piilottamaan itsekkäät teot teeskennellyn pyyteettömyyden taakse vain sen takia, että pelätään, miten muut reagoivat. Kaikkien pitää olla pikku pyhimyksiä, vaikka kaikki haluavat vain itselleen ja lähimmilleen hyvät olot. Ei kukaan ole niin typerä ja lapsellinen, että uskoisi voivansa tehdä jotain koko maailman hyväksi." Ei jotenkin saanut pidettyä itseään teeskennellyssä ikävystyneisyydessään ja vaikka sanat olikin opittu muilta ja vaikka poika ei oikein aina itsekään niihin uskonut, oli kokenut tarvetta puolustaa tupansa ajattelua. Tyttöä ei voinut päästää niskan päälle, se oli selvä. Pakotti itsensä katsomaan tyttöä, vaikka sukat vetivätkin puoleensa paljon enemmän.

<WynneDriscoll> Hymy vaihtui omituiseksi naamioksi eikä tyttö voinut olla tuhahtamatta toisen sanoille. "Ensinnäkin, monet pienet pyhimykset todellakin haluavat vain itselleen ja lähimmäisilleen hyvät olot. Heidän 'lähimmäisen' määritelmänsä saattaa vain ulottua hieman pidemmälle, kuin meidän itsekkäiden pienten paskojen. Ja toisaalta, opettaako tupasi sitten piilottamaan tämän hyvän puolen - siis hyvän toivomisen muille - kuten me muut opimme olemaan 'teeskennellyn pyyteettömiä'? Tupaasihan kuuluu käyttäytyä ilkeästi muita kohtaan - ja olen hyvin huomannut sinunkin ehdollistuneen. Olen nähnyt, että osaat olla ystävällinen ja mukava, mutta nyttenkin sinun on ylläpidettävä tupasi tapoja, vaikka muita ei ole näkemässä, koska uskot sen tuovan hyvää mainetta tupasi keskuudessa. Olet pahempi kuin Pavlovin koirat!" Tyttö tuhahti uudelleen ja lähti kohti ovea tarkoituksenaan häipyä suututtamasta itseään toisen typeryyden vuoksi.

<MayAshen> Poika ei ollut tottunut siihen, että joutuisi jotenkin perustelemaan sanojaan; oman tuvan keskuudessa niitä pidettiin mekeinpä selviönä. Ei osannut sanoa mitään takaisin tytön ryöpytyksen jälkeen ja tuntui vetäytyvän kunnolla kasaan ensimmäistä kertaa sinä päivänä. Oli katsonut ensin tyttöä tämän aloittaessa vouhotuksensa, mutta kääntänyt kasvonsa vastakkaiseen seinään melko nopeasti. Kohotti leukaansa ylemmäs; ylimielisyys tuntui ainoalta keinolta vastata hyökkääviksi koettuihin sanoihin. Ei tyttö mistään mitään tiennyt eikä ymmärtänyt, tekopyhä pieni inisijä kun oli.

<WynneDriscoll> Tuhahti jälleen katsoessaan poikaa tämän nostaessa ylpeänä leukaansa. "Turha sinun on ylpeillä, kun et uskalla edes sanoa mitä mieltä todella olet!" Viimeisten sanojen tullessa ulos tyttö kuulosti jo hyvin loukkaantuneelta, ikäänkuin toisen typeryys ja ylpeys olisi suurikin loukkaus häntä kohtaan. "En käsitä, mikset voi vain olla oma itsesi! Jopa minä voisin pitää sinusta silloin!" Tyttö oli pysähtynyt ja näytti nyt kaikessa laihuudessaan paisuvan raivosta, loukkaantumisesta ja ennenkaikkea surusta. Seisoi hetken ja tuijotti poikaa, kunnes tuhahti jälleen ja jatkoi matkaansa ohittaakseen toisen.

<MayAshen> "Tätä mieltä minä olen, tällainen olen enkä todellakaan kaipaa pieniä pyhimyksellisiä tyttösiä kertomaan, mitä minun tulisi tehdä!" Silmät välähtelivät tytön suuntaan, mutta käänsi jälleen katseensa pois. Poika ei vain kyennyt näyttämään heikkouttaan, muurit nousivat väkisin taas ylös vielä entistä korkeampina. Ei osannut luottaa keneenkään eikä iso osa pojasta edes halunnut oppia. Olisi yksinkertaisesti vain helpointa, että asiat jatkuisivat samalla tavalla kuin ne olivat tähän mennessä olleet. Toivoi tytön häipyvän tiehensä mitä pikimmiten, sillä silmissä oli alkanut jälleen hieman poltella. Toista kertaa ei antaisi tytön nähdä häntä täydessä alennuksen tilassa.

<WynneDriscoll> "Etkä ole, ja tiedät sen itsekin. Toivottavasti olet onnellinen yksin!" Viimeisen lauseen tyttö suorastaan kirkaisi toiselle, ennenkuin vihankyyneleet työntyivät hänen silmistään ja hän pääsi ovesta ulos. Hänen askeleensa olivat pitkiä, suorastaan harppauksia, kun hän lähti sivuun polulta, joka johti kohti koulua. Päästyään pienen matkan päähän sivuun hän uskoi olevansa tarpeeksi kaukana ettei häntä huomattaisi. Siihen Wynne kyykistyi nyyhkyttämään pää polviensa välissä, antaen laukun pudota olkapäältä.

<MayAshen> Tytön viimeiset sanat saivat Mayn puristamaan kätensä nyrkkeihin ja huulensa tiukaksi viivaksi, ettei vain muuri hajoaisi liian aikaisin. Kun tyttö oli päässyt ovesta ulos ja kun poika oletti tämän päässeen turvallisen kauas, nosti poika jalkansa koukkuun eteensä, kietoi käsivartensa niiden ympäri ja puhkesi omalla tahollaan tytön lailla itkemään. Hän oli yrittänyt ja mihin se olikaan johtanut! Onneksi ketään ei ollut odotettavissa huispauskentälle moneen tuntiin, saisi rauhassa purkaa turhautumistaan harjoittelemiseen. May ei kuitenkaan kyennyt nousemaan paikaltaan ja jatkoi raivon ja pettymyksen kyyneleiden vuodattamista.

<WynneDriscoll> Kyyneleet valuivat polttavina ja tytön sydäntä ahdisti hänen itkiessään. Ei voinut uskoa toisen olevan todella niin itsekäs kuin väitti olevansa. Ajan kuluessa ja kyynelten vähetessä tuskaiseksi nikotteluksi ja niiskuttamiseksi tyttö huomasi ajattelevansa sitä, ettei kukaan todella ollut mennyt harjoituksiin. Hän ei tiennyt kauanko oli itkenyt, mutta uskoi siinä menneen niin kauan, että harjoitusten olisi pitänyt jo alkaa. Hieman hämmentyneenä tästä tiedosta Wynne nousi seisomaan ja katseli suuntaan, josta oli tullut. Ehkä hän ei vain ollut huomannut? Uteliaisuus sai tytöstä otteen ja posket ja silmät punoittaen tämä otti laukkunsa ja hiipi takaisin pukuhuoneen ovelle, painaen korvansa ovea vasten.

<MayAshen> Huispauskentällä ei tosiaan näkynyt ristinsieluakaan eikä pukuhuoneesta kuulunut puhetta ja naurua, joita sieltä tavallisesti kaikui ilmoille. Tarkkaan kuunnellessa saattoi kuulla hiljaista niiskutusta; poika oli jo saanut itkuaan hallintaan, mutta nenä vuoti yhä. Hiljaisuuden kesken kuului kuitenkin rämähdys, jota seurasi toinen samanmoinen. Jos sisälle olisi nähnyt, olisi todennut pojan heittäneen vuoronperään kenkänsä vastapäistä seinää päin turhautumistaan purkaessaan. Ei ollut vielä uskaltanut lähteä lentämään, sillä oli varma, että olisi melko nopeasti tipahtanut luutansa selästä. Jos jotakin, niin poika ei todellakaan hallinnut hermojaan.

<WynneDriscoll> Tyttö painoi molemmat kätensä ovea vasten ja kuunteli toisen niiskutusta. Hätkähti, kun toinen heitteli kenkiään. Wynne seisoi paikoillaan, kädet vasten ja kasvot lähellä ovea. Miksi hän yritti saada pojan tajuamaan? Mitä väliä sillä olisi, jos toinen olisi muiden kaltainen idiootti. Wynne huokaisi. Hän ei voisi mennä pukuhuoneeseen, mutta jälleen kerran hänen teki mieli juosta paikkailemaan sanomisiaan. Mitä väliä yhden luihuisen ajatuksilla olisi? Varsinkin kun kukaan muu ei ajattelisi pojan kanssa samoin. May vain joutuisi samaa tilanteeseen kuin hän. Oli jo meinannut koputtaa, mutta laskikin kätensä alas, kuitenkaan haluamatta lähteä.

<MayAshen> Ja mistä tyttö edes tiesi niin varmaksi, että pojan ajatukset erosivat muiden luihuisten ajatuksista, olisi May voinut tiukata. Pojalla ei kuitenkaan ollut mitään tietoa siitä, että joku salakuunteli oven takana. Pyyhkäisi hihallaan nenäänsä ja ryhtyi vaihtamaan vaatteitaan. Liikunta helpottaisi oloa eikä lentäessä kykenisi ajattelemaan niin paljon kuin pukuhuoneessa istuessa. Jatkossa kiertäisi kaikki mahdolliset tytön olinpaikat kaukaa ja eläisi rauhassa omaa elämäänsä. Sai nopeasti vaihdettua vaatteensa ja nappasi luutansa käteensä. Vilkaisten vielä tuhahduksen saattelemana toisella puolen huonetta lojuvia kenkiään astui ovelle ja tyrkkäsi sen auki.

<WynneDriscoll> Ei ehtinyt muuta kuin inahtamaan, ennenkuin ovi aukesi ja iski häntä kasvoihin. Wynne kaatui maahan ja rutisti silmänsä kiinni painaen kätensä nenälleen. Kivunkyyneleet kihosivat tytön jo muutenkin kipeisiin silmiin. Siinä hän makasi, selällään, laukku vierellään, painaen nenäänsä. Onneton ininän kaltainen kivunvinkaisu pääsi hänen huuliltaan. Olisi ollut kannattavampaa lähteä pois paikalta. Kärsiä nyt toisen takia tunnontuskia ja fyysisiä kipuja!

<MayAshen> "Mit--?" May ei voinut kuin räpytellä punertavia silmiään ihmeissään oven selvästi osuessa johonkin tai johonkuhun. Työnsi ovea varovaisesti enemmän auki sen verran, että pääsi livahtamaan raosta ulos. Hämmentynyt ja pöllämystynyt ilme vaihtui hitaasti halveksivaan. "Ai sinä." Olisi pitänyt arvata! Tyttö todellakin rakasti nenänsä tunkemista muiden asioihin! Katseli maassa makaavaa tyttöä pitkään sanomatta muuta, kasvoille livahti kerran hetkeksi myötuntoinen ja pahoitteleva ilmekin, mutta lopulta ohitti tytön hiljaisena ja jatkoi matkaansa kentälle. Saipahan ansionsa mukaan, ei voinut poika olla ajattelematta. Hän ei vain kyennyt antamaan anteeksi sitä, että tyttö selvästikin taas oli jotenkin päässyt toteamaan hänen alennustilansa.

<WynneDriscoll> Räpytteli kyyneleitä pois, yrittäen vakuuttaa itselleen ettei siihen sattunut. Oli melkein kuin ei olisi huomannut toisen läsnäoloa laisinkaan. Kun toinen sitten lähti poispäin, tyttö parahti: "Tulen pyytämään anteeksi etkä sinä viitsi edes auttaa!" Toinen ei todellakaan osannut ajatella asioita muiden kannalta, kyllähän hänen olisi se pitänyt tietää. jokin silti, kerta toisensa jälkeen, tuntui tuovan tytön takaisin ja saamaan tytön alentumaan toisen kiukutteluun.

<MayAshen> Poika käännähti tytön sanojen jälkeen äkisti, punaiset silmät salamoivat. "Ja tuoko pitäisi uskoa! Tulit ainoastaan hekumoimaan surkeudellani ja ylistämään omaa pyhimyksellisyyttäsi! Minun ei tarvitse tällaista kestää, olen minäkin ihminen, vaikka muuta tunnut kuvittelevan!" Oli jo kääntymässä, mutta lisäsi vielä, ääni oli aikaisemmasta lähes huutavasta muuttunut hyytäväksi: "Älä enää sekaannu asioihini." Enää sanomatta muuta lähti porhaltamaan kentälle kaato kainalossaan ja luuta kädessään.

<WynneDriscoll> Toisen sanat tuntuivat siirtävän kivun kasvoista aivan jonnekin muualle, kyyneleet muuttuivat aivan toisiksi kuin fyysisestä kivusta johtuviksi. Kirkui toisen perään: "Senkin idiootti! Luuletko etten minä ole itkenyt vuoksesi! Sinä pidät itseäsi yli-ihmisenä etkä ymmärrä todellisista tunteista mitään! Itket omaa surkeuttasi vaikka minä halusin vain olla ystäväsi!" Ähkäisi ja painoi jälleen kätensä nenälleen. Piruvie! "En sekaannu! En enää ikinä edes ajattele sinua!" Viimeinen lause tuli huudosta ja kyyneleistä huolimatta äänellä, joka kertoi että oli todella ajatellut toista. Niin typerää kuin sitä olikin myöntää.

<MayAshen> "On se hyvä kun osaat sentään tuomita ja syyllistää! Kukaan muu ei tunne mitään todellista kuin pikku-Wynne, joka vain haluaa ystävystyä! Salli minun nauraa!" Poika oli jälleen kääntynyt, mutta nyt hän jatkoi silti matkaansa, kävellen takaperin ja hieman hitaammin. "Toivottavasti pidät sanasi!" May huusi tytön viimeisten sanojen jälkeen ja pysähtyi kokonaan. Asettautui luudalleen ja potkaisi maata; luuta lähti kohoamaan pojan katsoessa kaikkialle muualle paitsi tytön suuntaan.

<WynneDriscoll> Ei jaksanut huutaa toisen perään enää, itki vain paikoillaan. Jos toinen joskus edes käyttäisi aivojaan, mutta se oli varmaankin liikaa pyydetty. Tytön suoranainen vollotus varmaankin kuului pitkällekin, mutta ei jaksanut välittää. Jos toinen halusi olla idiootti, senkun olisi. Hän oli antanut liikaa itsestään yhden typerän teinipojan vuoksi. Hän ei saanut sanoja suustaan, vaikka olisikin halunnut, vaan itku kävi entistä voimakkaammaksi. Hän ei meinannut saada henkeä edes haukkomalla ja silti hän parkui kuin lyöty. Hän nosti jalat päälleen ja niiden voimasta keikahti kyljelleen maahan, yrittäen sekä itkeä että hengittää samaan aikaan.

<MayAshen> Lensi nopeasti toiselle kolmen maalin joukkiolle ja alkoi kovassa vauhdissa heitellä kaatoa renkaiden läpi kiirehtien aina nappaamaan sen toiselta puolelta. Katse eksyi kuitenkin tasaisin väliajoin maassa makaavaan tyttöön eikä May voinut olla tuntematta pientä omantunnon pistosta. Kivetti kuitenkin itsensä ja jatkoi harjoittelua entistäkin pahemmin raivon ja pettymyksen sekaisin tuntein. Tytön oli ollut turha kuvitella mitään niin kauan, kuin tämän näkemykset olivat nykyisenlaisen kapea-alaisia, että ainoastaan tyttö itse saattoi olla oikeassa, että vastaan väittävät olivat tunteettomia yli-ihmisiä. Tyttö ei todellakaan ymmärtänyt, ei todellakaan! Murahti itsekseen ja kaappasi kaadon viime hetkellä ennen kuin se olisi iskeytynyt maahan.

<WynneDriscoll> Pikkuhiljaa tyttö ei enää jaksanutkaan ajatella poikaa, mutta olo ei itkemällä helpottunut. Häneen sattui, aivan kaikkialle, hänen keuhkonsa ja silmänsä tuntuivat olevan tulessa. Teki mieli toivottaa toiselle hauskaa yksinäisyyttä, mutta makasi vain hiljaa maassa yrittäen saada itkun loppumaan ja hengen tasaantumaan. Jos olisi kuullut toisen ajatukset, olisi nauranut päin naamaa: hänenkö ajatuksensa olivat kapea-alaisia? Poika oli kerran päättänyt olevansa idiootti, olkoon siis idiootti kuolemaansa saakka. Ja jos Wynne saattoi lisätä, hän toivoi kuoleman tulevan nopeasti, ihan vain Mayn omaa parasta ajatellen! Kaikesta huolimatta makasi vain paikoillaan, yhä onnettomasti nyyhkyttäen ja jaksamatta nousta ylös.

<MayAshen> May ei kyennyt keskittymään kunnolla harjoitteluunsa tytön parkuessa kentän laidalla, mutta hän ei suin surminkaan aikonut ruveta typeräksi ja osoittaa millään lailla olevansa kiinnostunut tytön olotilasta. Oli jo kahteen kertaan meinannut loukkaantua vilkaistuaan tyttöä; kerran maalisalko olikin yhtäkkiä vain edessä ja toisella kertaa maa tulikin nopeammin vastaan kuin yleensä. Entistä ärtyneempänä keskittymiskyvyttömyydestään jatkoi kaadon paiskomista renkaiden läpi. Painuisi nyt tyttö tiehensä, hemmetti!

<WynneDriscoll> Jos olisi tiennyt toisen kärsivän keskittymisvaikeuksista hänen takiaan, ei ainakaan olisi lähtenyt. Olisi ollut toiselle täysin oikein pudota ja murtaa vaikka kaikki luunsa. Hän ei ainakaan auttaisi, niinkuin ei poika ollut auttanut häntä ikinä missään. Hän ei edes suostunut hieman myöntymään omasta ajattelustaan. Pikkuhiljaa hengitys kävi väräjäviksi huokauksiksi. Tyttö nousi maasta istumaan, kosketti kipeää nenäänsä, mutta ei katsonut kertaakaan pojan harjoittelua. Miksi hän otti tämän niin raskaasti? Kenties kaikki alkoi pikkuhiljaa kaatua hänen päälleen, eikä hän voinut enää hallita elämäänsä. Lenkille hän ei kyllä tänään lähtisi, häntä särki aivan tarpeeksi muutenkin.

<MayAshen> Ei ehtinyt nappaamaan kaatoa ajoissa ja se mätkähti maahan. Harmistuneena siitä, että tyttö oli saattanut nähdä epäonnistumisen - ei jäänyt miettimään sen enempää, miksi halusi niin kovasti onnistua toisen läsnäollessan, sivuutti sen lähinnä yleisellä voitonhalullaan - ärähti ja kaappasi sen käteensä. Seurasi tytön istumaan nousemista ja odotti palavasti tytön lähtöä. Halusi tytön huomioivan hänet vielä jotenkin, mutta ei suostunut oikeastaan myöntämään sitä itselleenkään. Tyttö oli inhottava ja hän inhosi tätä ja tyttö inhosi häntä; niin asioiden tuli olla.

<WynneDriscoll> Tyttö ei kuitenkaan ollut nähnyt tämän epäonnistumista. Oikeastaan, siitä lähtien, kun toinen oli noussut ilmaan, tyttö ei ollut edes katsonut tämän suuntaan. Hän uskoi viimein, ettei toinen todellakaan halunnut häntä lähelleen. Hiljalleen tyttö nousi eikä jaksanut pyyhkiä vaatteitaan. Hän otti vain laukkunsa, nosti sen olkapäälleen, ja lähti huomattavasti tavallista enemmän kasaan painuneena kävelemään kohti koulua. Kävellessään Wynne toivoi, että olisi todella voinut inhota poikaa. Se olisi tehnyt tästä huomattavasti helpompaa.

<MayAshen> Pysähtyi tytön noustua seisomaan ja lähdettyä koulua kohti, kaato putosi kenenkään nappaamatta maahan. Turhautuminen yritti jälleen pintaan kyyneleiden muodossa, mutta poika pakotti sen takaisin. Hän ei itkisi enää hetkeäkään tytön takia, tämä oli hänelle tästä lähin yhdentekevä, ilmaa. Hän ei vaivaisi päätään eikä elämäänsä tytöllä, hoitaisi vain omat asiansa. Ja vaikka kuinka poika vakuutteli tätä itselleen, ei hän silti voinut olla katsomatta pois kävelevän tytön perään leijuessaan paikoillaan salkojen edessä. Pieni huokaus karkasi huulilta.

<WynneDriscoll> Wynnestä tuntui kuin joku olisi kaatanut hänen vaattensa täyteen jäistä vettä. Hänen liikkeensä olivat tavallisuudesta poiketen kankeat. Hän ei kävellyt mitään häpeilemättä, vaan näytti lähinnä pahoinpidellyltä. Niin hän olikin, henkisesti. Mitä kauemmas hän ehti, sitä onnettomammaksi hän näytti käyvän. Lopulta pysähtyi ja kääntyi katsomaan huispauskentälle päin. Hän ei kuitenkaan tuntunut näkevän mitään ja kääntyikin jatkaakseen matkaansa.

<MayAshen> Poika näki tytön kääntyvän ja oli jo aikomassa jatkaa harjoittelua aikaisemman lailla, mutta sitten toinen käännähtikin ja jatkoi matkaansa. Huokaisi uudemman kerran ja lähti viivytellen laskeutumaan alas. Jos harjoittelu ei parantanut oloa, hän ei tiennyt mikä parantaisi. Kunnollinen pelaaminen ehkä, mutta hänen tuurillaan seuraava olisi Korpinkynttä vastaan... Jalkojen koskettaessa maata poika huokaisi taas kerran ja laahusti hakemaan kaatoa.

<WynneDriscoll> Tyttö ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei halunnut mennä tupaansa, eikä hän jaksanut mennä juoksemaankaan. Väsymyksen värittämät kyyneleet pyrkivät jälleen kerran hänen silmiinsä hänen saapuessaan koulun ovelle. Toivottavasti hän ei törmäisi kehenkään. Hän katsoi vielä kentän suuntaan, ihan vain alitajuisesti. Toivottavasti poika oli nyt onnellinen.