Peli: Without you I'm nothing

Pelin tiedot

Peli

Tyttö oli itkenyt lohdutonta, nikottelevaa itkuaan Tylypahkan portailla, kun joukko Puuskupuhiin kuuluvia oppilaita oli löytänyt hänet. Tyttö ei päässyt omin voimin ylös, eikä saanut sanaa itkultaan, joten hänet oli lihas- ja taikavoimin kuljetettu sairaalasiipeen. Koko matkan tyttö oli vain itkenyt, eivätkä oppilaat olleet saaneet mitään tietoa irti hänestä. He olettivat huispaajatytön juoneen pettymyksestä päänsä täyteen ja loukanneen itsensä, polvensa ja huulensa. Sairaalasiivessä Wynnelle juotettiin jotakin, joka sai ensin hänen kipeät polvensa entistä kipeämmiksi, sitten kuumottamaan ja lopulta kipu haihtui hiljalleen. Mutta tytön mieli ei näyttänyt parantuvan: kyyneleiden ehtyessä hän vain makasi paikoillaan, ensin nikotellen ja niiskutellen, lopulta hiljentyen kokonaan. Silmät olivat itkemisestä turvonneet ja kipeät ja lopulta Wynne nukahtikin paranemisen, katumuksen, surun, kyyneleiden ja kiukun väsyttämänä.

Hän nukkui pitkään ja herättyäänkin makasi vain hiljaa silmät suljettuina. Kun hänelle tarjottiin ruokaa, hän katsoi hoitajaa silmiin, mutta käänsi sitten kylkensä ja jatkoi nukkumista. Hereillä maatessaan pojan sanat velloivat hänen sisällään, saaden välillä kyyneleet kohoamaan yhä punottaviin silmiin. Tyttö itki hiljaa vasten peittonsa kulmaa, eikä kysyttäessä kertonut mikä häntä vaivasi. Kerran hereillä ollessaan tyttö oksensi kaiken vatsansa sisällön, eikä suostunut tämänkään jälkeen syömään mitään, juomaan vain lasillisen vettä. Tämän tehtyään hän purskahti jälleen kyynelehtimään ja kääriytyi tiukasti peittoonsa, vastaamatta millään tavoin keskusteluyrityksiin.

Oli hetkiä, jolloin tuntui ettei Wynne oikeastaan edes miettinyt mitään. Menneet tapahtumat vain soljuivat hänen mielessään loputtomana virtana, sulautuen hiljalleen mukanaan vieväksi pahan olon virraksi, johon Wynne tahtomattaankin heittäytyi. Toisinaan taas oli hetkiä, jolloin asiat saivat uuden muodon - tyttö muisteli hetkiä jolloin May oli pitänyt häntä lähellään, hetkiä jolloin kaikki oli ollut hyvin. Silloin tyttö hymyili silmät suljettuina. Mutta nämä hetket eivät yleensä kestäneet kauaa ja niitä seurasi painajaisunia, joissa asiat sekoittuvat toisiinsa ja tyttö itki huomaamattaankin. Muutaman kerran tytön luontainen uhmakkuus ja tahdonvoima nostivat hetkeksi päätään ja tyttö meinasi nousta ja näyttää koululle ja Maylle mitä mieltä hän oli: näki jo mielessään, kuinka kohtaisi pojan, eikä kuuntelisi selityksiä vaan sulkisi tämän syliinsä suudelmin. Tällöin tyttö muisti kuinka hänen entiset yrityksensä olivat päättyneet väärinymmärryksiin ja sydänsuruihin. Silloin hän ei ymmärtänyt itseään: miksi tuntea kipua ja surra jonkin asian vuoksi, joka ei toiminut? Oli muita, tärkeämpiä asioita joihin keskittää huomionsa. Tämä ei ollut elämää vakavampaa, hän oli pärjännyt ennenkin yksin ja tulisi tästä lähtienkin pärjäämään. Miksi hän yrittäisi, kun helpompaa oli olla yrittämättä liikoja? Ajatellessaan yksinäisyyttä hän hetken jo meinasi pettää perimmäisen luonteensa ja lähteä yrittämään tutustumista ihmisiin, joiden seura ei häntä kiinnostanut vähäisimmässäkään määrin, vain Mayn vuoksi. Tätä hetken ajateltuaan Wynne taas ymmärsi, ettei ikinä voisi elää elämää, jossa joutuisi miellyttämään muita vain saadakseen rakkautta. Jos häntä ei rakastettu sellaisena kuin hän oli, hän voisi luopua koko ajatuksesta. Hän oli liian vahvasti kehittynyt omaksi itsekseen. Hän saattoi muuttua, mutta ei väkipakolla. Wynne kävi mielessään läpi tuhat ja yksi vaihtoehtoa mitä tehdä, mutta kaikki päätyi lopulta aina siihen, että tyttö makasi syömättä ja puhumatta sairaalasiiven sängyssä muiden ollessa täysin tietämättömiä siitä, mitä tytölle tehdä.

Päivän kääntyessä jo iltaan tytölle tuli vieras. Sairaalasiivessä oltiin iloisia, sillä oletus tietenkin oli, että nyt joku tytön ystävistä tulisi ja saisi tytön paranemaan. Niinpä heidät jätettiin rauhaan, jotta tyttö voisi tehdä parhaansa saadakseen ystävänsä tulemaan mukaansa. Tulija oli vaaleatukkainen tyttö, Catrina, jota Wynne ei tuntenut. Ensin Wynne makasi vain hiljaa teeskennellen nukkuvaa ja Catrina istui odottavaisena hänen sänkynsä vierellä yrittämättä herättää tyttöä. Kun Catrina ei lähtenyt pois, mutta ei muiden tavoin edes yrittänyt sanoa mitään, Wynne avasi silmänsä, katsoen itseään nuorempaa tyttöä vailla minkäänlaista tunnereaktiota. "No mutta hyvää huomenta, aurinkoinen", Catrina totesi iloisella äänellä. "Ajattelinkin jo että olet kuollut. Se olisi ollut varsin ikävää, minulla kun on sinulle uutisia. Olen Catrina, mutta olet saattanut kuulla Lalasta, joksi kaikki ystäväni minua kutsuvat", tyttö jatkoi ystävällisellä äänellä. Kun Wynne ei edelleenkään vastannut mitään, hän jatkoi: "Mutta sinä voit kutsua minua Catrinaksi."

Wynne sulki silmänsä, sillä tuo vaaleatukkainen tyttö ei kiinnostanut häntä millään tavalla. Oli nähnyt tytön kyllä, tämä istui Suuressa salissa samassa pöydässä kuin Maykin, usein lähellä tätä. "Tiedän että kuulet minut, joten voin kertoa uutiseni näinkin. Haluan kuitenkin kertoa oman puoleni tästä tarinasta, ihan vain helpottaakseni omaa pahaa oloani", tyttö sanoi ja Wynne kuuli äänestä kuultavan hymyn. Wynne ei avannut silmiään. "Tulin kertomaan terveisiä Maylta", Catrina jatkoi, kuin puhuisi säästä.

Ja niin kai sen voisi ajatellakin: Mayn mainitseminen merkitsi Wynnelle sisäistä myrskysäätä, tornadoja, salamoita, ukkosta ja myös sitä rauhan tyyneyttä joka sijaitsi myrskyn silmässä. Edelleenkään Wynne ei reagoinut Catrinan sanoihin ja tämän Catrina otti henkilökohtaisena voittona. "Oikeastaan May ei pyytänyt minua tuomaan terveisiä, mutta ajattelin tehdä niin joka tapauksessa, koska myös minulla on henkilökohtainen kiitos sinulle. Ilman sinun erinomaista panostasi minä ja May emme olisi koskaan päätyneet yhteen." Catrina väritti totuutta, mutta Wynne ei voinut sitä tietää. "Hän kertoi minulle kirjeestäsi, ja olit aivan oikeassa. Hän todella tarvitsee tytön jonka kanssa suudella käytävällä ilman että häntä pilkataan siitä hyvästä. Ja voi miten hyvä suutelija hän onkaan!" Wynne käänsi päänsä pois tytön suunnasta, sillä tunsi kuumien kyyneleiden valuvan kipeiden silmäluomien lomasta. Catrina hymyili entistäkin tyytyväisempänä. "Sen taisitkin tietää. Mutta hän tekee muitakin asioita aivan ihanasti ja jos oikein ymmärsin, sinä et koskaan päässyt kokemaan sitä..." Jos Wynne olisi ollut oma itsensä, tuntenut olonsa yhtä eheäksi kuin silloin ennen, hän olisi nähnyt valheet ja tytön petturuuden, mutta nyt hän vain vajosi miettimään kaikkia sanoja, jotka May oli hänelle huutanut.

"Mutta en minä siitä tullutkaan puhumaan. Tulin vain kiittämään sinua siitä, että sait Mayn silmät aukeamaan. Hän tunnusti minulle että oli jo hetken ajan ollut ihastunut sinuun, mutta onneksi oli sittemmin tullut järkiinsä. Kiitos." Sitten Catrina nousi, hymyili tytölle vielä ja lausui hyvästinsä: "Suosittelisin tekemään jotakin naamallesi, näytät hirveältä noine turvonneine silminesi ja huulinesi. Vaikka eihän sillä ole enää väliä, nyt Maykin tietää että olet yhtä ruma sisäisesti kuin ulkoisestikin. Paranemisiin!" Sitten Catrina lähti, jättäen Wynnen makaamaan sänkyynsä.

Wynne ei enää jaksanut itkeä, kyyneleet loppuivat nopeasti. Tytön lähdön jälkeen hänelle tarjottiin jälleen ruokaa, mutta tyttö käänsi jälleen kylkeä ja yritti nukkua. Hänen vatsansa kurni, mutta ruokahalu oli tipotiessään. Hän tunsi olonsa tyhjäksi - hän ei ollut enää mitään.