Peli: Poika, joka ei osannut sanoa joo

Pelin tiedot

Peli

<WynneDriscoll> Oli ollut matkalla loitsutunnille, kun joku oli ilmoittanut ettei heidän loitsutuntiaan pidettäisi, sillä joku oli lausunut loitsun väärin ja onnistunut tekemään jotakin ilmeisen epämiellyttävää opettajalle, josta ei haluttu vielä kertoa oppilaille sen tarkemmin. Huokaisi ja lysähti istumaan niille sijoilleen käytävän reunaan, nojaten seinään. Ei näyttänyt hassummalta koulupuvussa, mutta ei tuntenut oloaan siinä kotoisaksi, joten kietoi kaapuaan paremmin ympärilleen ja sulki silmänsä. Näytti pian siltä kuin olisi unohdettu siihen täysin, hieman siltä kuin tytöllä olisi jokin hätänä. Kukaan ei kuitenkaan halunnut pysähtyä ottamaan asiasta selvää.

<MayAshen> Pomfrey oli suostunut päästämään pojan pois sairaalasiivestä seuraavana päivänä tämän loputtoman kerjäämisen jälkeen, mutta vannottanut tätä tulemaan jälkitarkastukseen maanantaina sekä tarpeen vaatiessa myös muulloin. Ainoa hyvä, mitä tarkastuksesta seurasi oli mahdollisuus olla poissa tunneilta luvallisesti ja poika aikoi hyödyntää sitä parhaansa mukaan. May oli juuri poistumassa Pomfreyn valtakunnasta ja lähtenyt laahustamaan tylsistyneenä käytävää pitkin. Muut olivat jo tunnilla, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan mennä sinne, vaikka mahdollisuus olisikin ollut. Hieman myöhässä May tajusi kulkeneensa jonkun hämärästi tutun ohi ja hän kääntyi ennen kuin tajuaminen tyypin henkilöllisyydestä pääsi ymmärrykseen saakka. "Ai sinä. No, hei kuitenkin", totesi puoliääneen ja kääntyi takaisin menosuuntaan. Eihän sitä tiennyt, kuka sattuisi paikalle.

<WynneDriscoll> Kuuli laahustavia askeleita, mutta ei kiinnittänyt niihin huomiota ennen kuin kuuli pojan äänen. Silmät avautuivat ja tyttö katseli ympärilleen hieman yllättyneenä. Joutui kääntymään paikaltaan jotta näki pojan paremmin, mutta poika oli jo kävellyt hänen ohitseen. Pieni ja heikko "hei" pääsi huulilta, kun tyttö jäi tuijottamaan pojan perään. Veti laukkuaan lähemmäs itseään yhä katsellen kohti poikaa. Sitten nousikin rivakalla liikkeellä ja otti muutaman juoksuaskeleen saadakseen tämän kiinni. Ei tiennyt mistä tämä yhtäkkinen rohkeus oli tullut, mutta koska näin oli jo päässyt käymään, ei voinut enää liikettä pysäyttää. Hymyili hieman nolosti pojalle. "Onko olosi parempi? Tai ilmeisesti, kun pääsit pois.." Ei sairaalasiivestä päässyt koskaan helposti, ei edes terveenä.

<MayAshen> May oli jo yrittänyt sysätä tytön ajatuksistaan, kun tämä sitten päättikin seurata häntä. Vilkaisi oudoksuen vierelleen ilmestynyttä tyttöä ja kohautti olkiaan. "Ihan okei, pää vain hieman jomottaa", poika vastasi melkeinpä vältellen, sillä tytön yhtäkkinen tuttavallisuus sai olon vaivaantuneeksi. Vaikka eipä kai se ollut yhtäkkistä, sillä tyttö oli alusta asti työntänyt nenänsä hänen asioihinsa. Jollain lailla se oli epämukavaa - poika punehtui ajatellessaan tytön törmäämistä paikalle, kun hänellä oli ollut, kröhöm, heikko hetki - mutta melkoisen huomiota kaipaavana persoonana häntä tietysti jollain lailla imarteli se, kuinka tyttö pyöri hänen ympärillään.

<WynneDriscoll> "No, toivottavasti se menee ohi", tyttö toivotti hieman korostetun hyväntuulisesti. "Eikö sinun tarvitse mennä tunneille?" Katsahti jälleen epäillen poikaan. Vai lintsasiko toinen vain? Huomasi yhtäkkiä kävelevänsä kohtalaisen lähellä poikaa, kun laukun päällä lepäävä käsi hipaisi pojan kättä. Kuin huomaamatta astui askeleen verran sivuun, katsellen nyt muualle. Ensimmäistä kertaa elämässään Wynne tuntui miettivän millaista hänen elämänsä olisi jos hän olisi jossakin toisessa tuvassa. Olisiko heillä lämpimämmät välit? Mutta hän tiesi että hän oli oikeassa tuvassa: hän ei voisi kuulua muualle, ja saisi näin ollen kestää lajittelun seuraukset.

<MayAshen> May vilkaisi toistamiseen tyttöä tämän ylipirteän toivotuksen jälkeen ja naurahti, mutta vakavoitui toisen kysymyksen myötä nopeasti. "Ihan yhtä lailla sinun pitäisi olla tunnilla, joten turha aloittaa mitään opiskeluhullun moraalisaarnaa", vastasi kopeasti, mutta tytön käden hipaistessa hänen kättään tuntui tytön lailla pomppaavaan kauemmas vaistomaisesti. Katse kiinnittyi suoraan eteen, varoi vilkaisemasta nyt kauempana vierellään kulkevaan tyttöön.

<WynneDriscoll> "Höpö höpö, minun tuntini on peruttu. Ja miksi kuvittelet minun aloittavan mitään opiskeluhullun moraalisaarnaa?" Heitti toisen kopeuden leikiksi ja katsahti poikaan virnistäen. Tiesi kyllä mitä muut kuvittelivat hänestä, eikä oikeastaan yleensä välittänyt siitä. Olisi kuitenkin halunnut ettei poika pitänyt tätä pelkkänä totuutena, että tyttö osasi tehdä muutakin kuin istua nenä kiinni kirjassa.

<MayAshen> Poika ehti vilkaista jälleen tyttöä ennen kuin tajusi estää itseään. Käänsi nopeasti katseensa pois huomatessaan kevyen kuumotuksen nousevan poskilleen. Mayn käsitys tytöstä oli se, että tämä istui nenä kirjassa kiinni, kävi välillä huispaamassa ja lopun ajasta yritti sekaantua hänen asioihinsa. "No kun olet tuollainen", vastasi tytön kysymykseen hieman jälkijunassa ja piti katseensa tiukasti siellä, minne oli menossa.

<WynneDriscoll> Oli ehtinyt huomaamaan toisen reaktion ja otti muutaman nopeamman askeleen, kääntyen yhtäkkiä pojan tielle. Käveli selkä menosuuntaan päin ja virnisti jälleen pojalle. "Taidat todella uskoa etten tee muuta kuin läksyjä ja silloin tällöin lentelen hieman luudalla, ja senkin miltei vain sinua kiusatakseni? Älä imartele itseäsi liikaa, poika." Äänensävy oli koko ajan kevyt ja leikkisä, eikä tyttöä näyttänyt haittaavan ollenkaan että poika ajatteli hänestä niin. Tyttö piti sitä lähinnä tietyllä tapaa hauskana asiana. Ei todellakaan pilkannut poikaa, vaan lähinnä itseään. Kenties hän oli liian tiukkapipoinen.

<MayAshen> May näytti yllättyneeltä, kun tyttö pyrähtikin hänen edelleen ja hän käänsi punehtuneet kasvonsa sivuun. Miksi tuon piti nyt tuolla tavalla tehdä? Toivoi nyt, ettei olisi tervehtinyt tyttöä ollenkaan, vaan kävellyt vain tämän ohi. Ei ollut ajatellut saavansa tätä kiusakseen; tai tätä sanamuotoa poika ainakin mielessään käytti ja yritti unohtaa, että hänellä oli ollut tylsää juuri hetkeä aikaisemmin ja että hän oli aikonut harhailla päämäärättömästi vain ympäriinsä.

<WynneDriscoll> Itsekseen virnistäen kääntyi pois pojan tieltä tämän vierelle ja käveli jälleen tämän vierellä. Poika ei ollut kommentoinut mitään, mutta tyttö antoi sen olla, vaikka olisikin mielellään kuullut miten poika puolustautui. Käveli hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa heidän välillään, kunnes kysyi: "minne olet menossa käyttämään arvokkaan vapaa-aikasi jota minä tuhlaan?"

<MayAshen> "Se ei taida kuulua sinulle", May ehti vastata ennen kuin ajatteli, joten hän päätyi korjailemaan sanojaan: "Tarkoitan... En oikein minnekään." Punehtui entistä enemmän, mutta piti kasvonsa käännettyinä nyt hieman toiselle puolelleen, niin, että tyttö ei näkisi. Miksi hän yritti miellyttää tyttöä? Oli täysin absurdi - vaikka hän ei edes tiennyt, mitä tuo sana merkitsi - ajatus, että hän alkaisi veljeillä Driscollin kanssa.

<WynneDriscoll> Kohotti kulmiaan kun poika korjaili sanomisiaan. Tyttö ei katsonut tähän, hymyili hiljaa itsekseen vain. Oli kenties kyllästynyt elämään tässä omituisessa maailmassa jossa sai jatkuvasti pelätä toista tai toisen puolesta, kun sanoi: "Anna anteeksi että olen ollut sinulle epäkohtelias." Pysähtyi paikoilleen ja katsoi, josko poika tekisi niin myös. Jos ei tekisi, niin antaisi mennä. "En ole tahtonut sinulle pahaa ja olen onnellinen, ettet näytä täysin vihaavan minua."

<MayAshen> May kyllä pysähtyi ja jopa kääntyi tytön puoleen tämän aloittaessa - kuten poika sanoisi - vuodatuksensa. Hän näytti ällistyneeltä; siltä, kuin tyttö olisi tyrkännyt hänet luudan selästä. Ehti tuijottaa hetken, punehtui sitten korviaan myöten ja kääntyen nopeasti jatkoi kiireesti kävelemistä eteenpäin. "Kyllähän minä vihaan..." poika mutisi epäuskottavasti ja alkoi yskiä vimmatusti, kuin yrittäen peittää omissakin korvissaan liian hempeältä kuulostavaa äänensävyä.

<WynneDriscoll> Yhtä nopeasti kuin poika oli kääntynyt ja lähtenyt pois päin, saavutti tyttö pojan, napaten tätä kädestä kiinni, vastusti tämä tai ei. "Vihaa sitten, mutta minä en voi vihata sinua." Ei päästänyt tämän kädestä irti, vaan pysähtyi jälleen ja katsoi poikaa. Katse vaati poikaa kääntymään tyttöä kohden, vaati vastausta. Yhtäkkiä tästä oli tullut tytölle hirvittävän tärkeää: hän ei lähtisi pois, ennen kuin poika tavalla tai toisella pakottaisi hänet.

<MayAshen> Poikakin pysähtyi kyllä tytön pitäessä kiinni, mutta ei halunnut eikä uskaltanut kääntyä, ainakaan vielä. "Mikset?" May kysyi vaisusti ja painoi katseensa maahan. Kaikki olisi ollut yksinkertaisempaa, jos tyttö olisi vain inhonnut häntä. Huokaisi raskaasti, mutta ei vieläkään kääntynyt, ei vain pystynyt. Tytölle pitäisi sanoa, että he eivät voisi jutella kuin kaverukset ja tervehtiminenkin olisi hyvä lopettaa. Mutta ei May vain voinut sanoa mitään.

<WynneDriscoll> Yhtäkkiä tytön sydän hakkasi kahtasataa ja tämä tuijotti poikaa osaamatta tehdä mitään muutakaan. Tämän käsi tuntui kuumalta hänen kädessään, mutta ei päästänyt irti. Tiesi kaiken sen, jonka May jätti sanomatta ja siltikin vastasi hiljaa, mutta totta puhuen: "Pidän sinusta liikaa." Kylmät väreet kulkivat selkärangassa, kun myönsi tämän ensimmäistä kertaa myös itselleen.

<MayAshen> May nielaisi kuuluvasti tytön sanojen jälkeen. Järki käski vetäisemään itsensä irti tytön otteesta ja nauramaan tämän sanat pois tai vähintäänkin juoksemaan karkuun. Jalat tuntuivat kuitenkin omituisen veltoilta eikä poika voinut kuin seistä paikallaan tuijottamassa lattiaa. "Ai-- jaa..." oli ainoa, mitä May sai suustaan, vaikka jokin pieni ääni (joka silti tuntui päihittävän järjen) kehottikin sanomaan jotain...kivaa. Poika yskäisi ja pyyhkäisi hihallaan poskeaan, ihan vain tehdäkseen jotain. Kasvoja kuumotti ja jos totta puhuttiin, pojasta tuntui, että tämä saattaisi pyörtyä.

<WynneDriscoll> Oli todellakin odottanut, että toinen olisi tehnyt juurikin niin - nauranut työlle ja lähtenyt kertomaan kaikille tämän omituisesta tunnustuksesta. Wynne astui askeleen lähemmäs ja tunsi itsensä miltei hengästyneeksi. Miksei toinen sanonut mitään muuta? Seisoi viistosti toisen takana, yhä tämän kädestä kiinni pidellen. Ei tiennyt mitä muuta olisi sanonut. "Niin.." Huokaisi hiljaa ja ote alkoi hellittää toisen kädestä. Oli meinannut koskettaa toisella kädellään pojan hiuksia tai olkapäätä, mutta päättikin että oli kenties sanonut ja tehnyt jälleen niin paljon, että onnistui vaikeuttamaan elämäänsä aivan tarpeeksi.

<MayAshen> Jos tyttö odotti sellaista reaktiota, miksi tämä oli uskaltautunut sanomaan tuollaista? Poika oli jo ehtinyt toivoa, että tyttö vain poistuisi hankaloittamasta asioita, mutta kun tämän ote hänen kädestään alkoi hiipua, nappasi poika vaistomaisesti kiinni, nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa, käsi kun aikaisemmin oli vain ollut velttona tytön otteessa. May piti tytön kättä hetken omassaan, mutta sitten, kuin tullen järkiinsä, irrotti sen viipyillen ja yhä maahan tuijotellen yskäisi nolostuneena.

<WynneDriscoll> Toisen ote kädestä oli kaikki mitä tyttö kaipasi. Kun ote sitten viimein irtosi, tyttö astui varovaisena vielä hieman lähemmäs poikaa, ottaen nyt toisella kädellään kiinni pojan kädestä, pujottaen kämmenselän puolelta sormet pojan sormien lomaan. Seisoi nyt miltei täysin pojan takana: ei halunnut että poika joutuisi välttelemään hänen katsettaan, joten oli mieluummin tämän takana. Nosti vapaan kätensä tämän selkää vasten ja äärimmäisen varovaisesti painoi pienen suukon pojan olkapäälle. Jos se, että sai viimein koskettaa toista, sai Wynnen sydämen huokaamaan. Jos toinen nyt lähtisi, ja tekisi tytön elämästä helvettiä, tyttö ei tietäisi mitä tehdä.

<MayAshen> Pojan käsi tärisi tytön pujottaessa sormensa pojan sormien lomaan ja tärinä tuntui leviävän koko ruumiiseen tytön käden koskettaessa selkää ja tämän painaessa suukon olkapäähän. May oli täysin hukassa, eikä hänellä ollut aavistuskaan mitä olisi pitänyt tai kannattanut tehdä. Hän vain seisoi paikoillaan ja - vaikka ei millään olisi halunnut myöntää sitä - nautti tytön läheisyydestä. Tilanne ei ollut mikään tavanomainen hänelle; kyllä hän oli jonkin suukon vaihtanut kerran kurpitsajuhlan jälkeen ja toisen kevään päättäjäisjuhlan jälkeen, mutta kummastakin oli aikaa ja ne olivat olleet vain pieniä hetkiä. Ei sillä, että tämäkään olisi enempää kuin pieni hetki, vakuutta poika itselleen, mutta silti tässä oli jotain erilaista, vaikka poika miten yritti kieltää sen.

<WynneDriscoll> Ei tilanne millään tavalla ollut tytöllekään tuttu: Mayn tavoin harva miespuolinen edes tajusi Wynnen olevan naishenkilö. Joskus kotonaan muutamia vuosia sitten oli pussaillut jonkun jästipojan kanssa, mutta ei ollut koskaan kertonut siitä kenellekään, saati ajatellut asiaa myöhemmin sen enempää. Kuin rikkoakseen toisen ajatukset hetkestä tyttö painoi kevyesti päätään vasten pojan olkapäätä ja kuiskasi hiljaa: "Olisin jo eilen halunnut lähellesi, mutten uskaltanut."

<MayAshen> May tuntui jännittyvän, kun tyttö painautui entistä lähemmäs, mutta hän uskaltautui rentoutumaan pienen hetken päästä, tosin ei silloinkaan kokonaan. Poika hengitti hermostuneen kiihtyneesti ja sai vastattua tytön kuiskaukseen vain tukahtuneella "Ai-- jaa..."– toteamuksella, joka ei saanut häntä näkymään missään maailman parhaimmassa valossa. Mieli teki juosta karkuun, mutta toisaalta poika ei suin surminkaan olisi suostunut nyt lähtemään mihinkään.

<WynneDriscoll> Piteli kiinni toisesta vielä kun realismi tuntui hiljaa hiipivän tytön ympärille. Hänen suljetut silmänsä alkoivat poltella epämiellyttävään, mutta varsin tuttuun tapaan. Ei hän ollut tarpeeksi. Tytön huulilta karkasi huokaus. Nosti päänsä pojan olkapäältä, kuljettaen kättään selältä pojan hiuksiin, upottaen kätensä hetkeksi niihin. Vaitonaisena vielä kerran suuteli pojan kaulaa, ennen kuin suoristautui ja irrotti otteensa pojasta. Nyt toinen ainakin tiesi mitä tyttö ajatteli tästä. Lähti jo kääntymään poispäin pojasta, tarkoituksenaan lähteä häiritsemästä tätä enempää.

<MayAshen> May huokaisi hiljaa tytön sormien kulkiessa hiuksissa ja nielaisi tytön huulien koskiessa kaulaa. Kun tyttö sitten irrottautui, tuntui Maysta kuin aikaisemmin häntä pystyssä pitänyt tuki olisi napattu häneltä pois. Siltikään - tai sen takia - poika ei saanut mitään järkevää suustaan eikä pystynyt edes liikkumaan. Jotain olisi pitänyt tehdä, mutta siinä hän vain seisoi typeränä paikoillaan tuijottaen lattiaa, kun tyttö lähtisi pois. Mikään itsesyyttelykään ei kuitenkaan auttanut.

<WynneDriscoll> Huokaisi uudelleen päästäessään lopulta kokonaan pojan kädestä irti. Seisoi siinä hetken hieroen kyyneleisiä silmiään. Ei olisi halunnut lähteä, mutta ymmärsi pojan vaitonaisuuden myös lähtemiseen niin, ettei tämä välittänyt vaikka menisi. Uskotteli itselleen hetken valheellisesti kuvitelleensa että poika oli nauttinut hänen läheisyydestään. Eihän se voinut olla niin? Kai poika olisi tehnyt edes jotain? "Puristi hän sinun kättäsi. Hän ei lähtenyt pois. Ja hänen huokauksensa eivät kuulostaneet halveksivilta", muistutti tyttö itseään. Tämän ajatuksen vuoksi käänsi vielä päätään katsoakseen olan yli poikaan. "Ei hän huutele ivahuutoja, eikä naura sinulle." Pyyhki hämmentyneenä silmiään uudelleen. "Ehkä..." tyttö aloitti hiljaa, mutta lopetti sitten tietämättä mitä jatkaa. Ehkä etsit minut käsiisi jos haluat? Ehkä et. Ei tiennyt lähteäkö vaiko jäädä. Katseli poikaa olkansa yli. "Jos haluat niin menen." Niin helppoa se oli.

<MayAshen> Poika ei vastannut ensin mitään, pysytteli edelleen vain selkä tyttöön päin. "Ai. No... Kai se on niin parasta", May vastasi tukahtuneesti ja saman tien hänen teki mieli lyödä itseään, ei tuo ollut se, mitä hän oli aikonut sanoa! Tai oli hän aikonut, mutta niin ei ollut pitänyt... Hän ei osannut tehdä mitään oikein. Pojan teki mieli kääntyä ja kaapata tyttö syliinsä, mutta hän ei vain pystynyt. Tilanne oli liian pelottava, liian vieras. Oli liikaa muuttujia; tyttö ehkä vain pilaili hänen kustannuksellaan, eihän hän ollut tehnyt mitään, minkä takia tyttö voisi pitää hänestä. May puraisi huultaan ja pysytteli edelleen vain paikoillaan. Miksi kaikki oli aina niin kirotun vaikeaa?!

<WynneDriscoll> Niillä sanoin tuntui kuin poika olisi särkenyt tytön sydämen. Huokaisi raskaasti ja antoi silmien kostua rauhassa. "Jos haluat." Ikään kuin vain toisti puolet siitä mitä oli juuri sanonut. Lähti ääneti kävelemään suuntaan josta olivat tulleet, näyttäen yhtä lyödyltä kuin sinä eräänä päivänä huispausharjoitusten jälkeen saatuaan ovesta nenilleen. Ei hän häiritsisi poikaa enää, vakuutti ja vannoi itselleen. Pääsi hädin tuskin kääntymään pois käytävältä jossa poika seisoi kun rojahti polvilleen käytävälle. Kyllä hän oli tämän tiennyt, miksi oli siis herätellyt turhia toiveita?

<MayAshen> May seisoi paikoillaan tuntien itsensä typerimmäksi luuseriksi, jonka maa päällään kantoi. Hän oli vain toistellut samoja typeriä änkytyksiä ja lopulta saanut tytön jopa lähtemään. Kuunteli tytön askelten ääneen vaipuessa aina vain kauemmas ja raskaasti huokaisten istuutui alas nojaamaan seinää vasten. Uusia mahdollisuuksia tulisi, kai?